Muita lähteitä olivat tietenkin Ioulianoksen omat kirjoitukset (Loeb, I-III) – itse asiassa Rooman keisareista vain Marcus Aurelius lienee jättänyt laajemman kirjallisen perinnön kuin Ioulianos – sekä Ammianus Marcellinuksen Res gestae, laajin säilynyt aikalaisesitys. Lisätietoa tarjosivat myös Zosimoksen Historia nova, Sofronios Hieronymoksen Khronikon, Eunapioksen Bioi philosophon kai sophiston, Iamblikhoksen Peri ton aigyption mystirion ja Peri tou Pythagorikou viou, Salustioksen Perì theon kai kosmou, Firmicus Maternuksen De errore profanarum religionum, Notitia dignitatum sekä lukuisat sekundäärilähteet, joista maininnan ansaitsevat ainakin osin vanhentunut mutta silti monin paikoin ylittämätön Edward Gibbonin The History of the Decline and Fall of the Roman Empire (etenkin osat I-III), Peter Kingsleyn In the Dark Places of Wisdom ja Reality, Georg Luckin Arcana Mundi ja Rowland Smithin Julian’s Gods. Osa niistä theurgisista kaavoista, jotka Ifikles Kyynikko on jäljentänyt (ja joiden ”efesolaisista sanoista” olen tarkoituksella jättänyt suurimman osan pois), on löydettävissä Papyri Graecae Magicaen korpuksesta (ks. Hans Dieter Betz: The Greek Magical Papyri in Translation).
Sisältääkö Daimon lähdeluetteloa, huolimatta kaunokirjallisesta teosluokastaan?
Ei – mutta tässähän noita tuli 😀