(Katkelma romaanistani Daimon, Salakirjat 2022.)
Ioulianos ehti Kaisareiaan talvisydännä, hieman ennen Iesouksen syntymäpäivää, jota Neljänkymmenen marttyyrin seurakunnassa valmistauduttiin viettämään ensimmäistä kertaa.
Toisin kuin marttyyreilla, Iesouksen syntymäpäivä ei ollut hänen kuolinpäivänsä, vaan todellinen syntymäpäivänsä, mutta sen ajankohdasta väiteltiin kovasti. Loukasin evankeliumista saattoi perustellusti olettaa, että ajankohta ei ollut talvella: paimenet eivät olisi tarjenneet laumansa kanssa niityllä eikä keisari Augustus olisi määrännyt kansaa verolle pantavaksi, koska niin moni olisi vedonnut keliolosuhteisiin ja jättänyt saapumatta väestönlaskentaan. Piispa Lucifer kuitenkin opetti, että syntymää tuli ajatella myös vertauskuvallisesti ja sovittaa se pyhien kirjoitusten aikajanalle.
Juutalaiset olivat laskeneet, että Jumala oli luonut Adamin keväällä, samana päivänä, jolloin heprealaiset juhlivat Egyptin orjuudesta vapautumistaan, ja koska Iesous oli solminut uuden liiton ihmisen ja Jumalan välillä ja oli siten uusi Adam, oli järkevintä olettaa hänenkin syntyneen keväällä. Tulkintaa puolsi, että muinaiset sankarit ja juutalaisten patriarkat elivät tasavuosia, ja koska tiedettiin, että Iesous oli kuollut juutalaisten kevätjuhlan aikaan, oli oikeutettua olettaa, että hän oli myös syntynyt silloin.
Koska Iesouksen lihallinen hahmo kuitenkin oli syntynyt ihmisen pojaksi — vaikka hän tietenkin oli samaa olemusta Isän kanssa ja luotu jo aikojen alussa, Lucifer kiirehti painottamaan — hänen syntymänsä tuli laskea siitä hetkestä, jolloin Pyhä henki oli mennyt Neitsyt Marian korvasta sisään. Mikäli Maria kantoi lastaan yhdeksän kuukautta, kuten kuolevaisilla on tapana, lapsi oli syntynyt keskitalvella. Tiedettiin myös, että Ioannes Kastaja oli syntynyt keskikesällä, kun päivä on pisimmillään ja kreikkalaisen kalenterin vuosi vaihtuu, minkä vuoksi hän oli saanut alkunsa yhdeksän kuukautta aiemmin syksyllä, kun Neito laskeutuu manalaan. Itse asiassa euangelionissa mainitaan Ioanneksen sanoneen Iesouksesta, että tämän tulee kasvaa, mutta hänen itsensä pitää vähenemän, koska Iesous on myös vanhurskauden aurinko.
”Siksi Iesouksen syntymää on mielekästä juhlia sydäntalvella, kun aurinko menee pesäänsä ja syntyy uudelleen”, Lucifer sanoi.
Ioulianos viittasi.
”Heprealaisten euangelionissa kyllä sanotaan, että Marian raskaus kesti vain seitsemän kuukautta, saman ajan, jonka Semele kantoi Dionysosta”, Ioulianos tiesi. ”Keskitalvella riittää muutenkin juhlia, koska silloin Delfoin papittaret herättävät kätkyestään vastasyntyneen Dionysoksen ja helleenit juhlivat Kronaliaa, roomalaiset Saturnaliaa ja syntymäpäiviään viettävät myös Attis, Tammuz, Herakles, Osiris ja Voittamaton aurinko. Eikö Iesouksen syntymäpäivää siis kannattaisi juhlia aiemmin?”
Ioulianos tuntui toivuttuaan saaneen uudenlaista itsevarmuutta, mutten tiedä, yrittikö hän silloin tahallaan ärsyttää Luciferia vai oliko hän vain niin sinisilmäinen, ettei ymmärtänyt, miten tämä suhtautuisi hänen vilpittömään innostukseensa. Joka tapauksessa Lucifer tulistui yhtä pahanpäiväisesti kuin jos Ioulianos olisi väittänyt Isän olevan eri olemusta kuin Poika ja ajoi tämän ulos luokasta.
Opettajamme suuttumukseen lienee ollut syynä myös se, että olimme saaneet vieraaksemme Myran vanhan piispan Nikolaoksen. Valkopartaista, punaposkista ja hyväntuulista Nikolaosta kutsuttiin ihmetekojensa vuoksi lisänimellä thaumaturgos.
Kun Ioulianos oli poistettu luokasta, Lucifer ilmoitti, että voisimme esittää Nikolaokselle kysymyksiä Iesouksen syntymäpäiväjuhlasta. Vilkuilimme hiljaisina toisiamme, sillä moni kai pelkäsi lentävänsä pakkaseen, mikäli koleerinen Lucifer ei pitäisi kysymyksestä. Kun hiljaisuus vain jatkui, Nikolaos katsoi Luciferia, hymyili sitten meille lempeästi ja sanoi, että voisimme tiedustella häneltä mitä vain haluaisimme.
Hiljaisuuden yhä jatkuessa päätin kohteliaisuuden nimissä kysyä Nikolaos Thaumaturgokselta ihmeteosta, josta olin kuullut kerrottavan. Tarinan mukaan Nikolaos oli matkoillaan poikennut majataloon, jonka isäntä oli ryöstänyt ja surmannut kolme kristittyä opiskelijapoikaa ja säilönyt heidän silvotut ruumiinsa suolakurkkusammioihin, jotta voisi myöhemmin paistaa heistä lihapiirakoita. Majatalossa yöpyessään Nikolaos oli kuitenkin kuullut, miten murhattujen henget huusivat oikeutta, ja aamulla hän oli vaatinut krouvaria tilille teostaan.
Suolakurkkuliemeen säilötyt pojat herätetään henkiin. ( Grandes Heures d'Anne de Bretagne)”Herätittekö te todellakin pojat henkiin Pyhän hengen avulla, kuten kerrotaan?” kysyin Nikolaokselta.
Olin jäänyt miettimään dynamista, josta Oreibasios ja Ameinias olivat puhuneet, ja pohdin, oliko Pyhä henki samankaltainen taikavoima, jonka avulla apostolit olivat tehneet ihmeitään. Kenties uskossaan edistyneet kristityt kykenivät kanavoimaan tuota voimaa.
Nikolaos suki tuuheaa, valkoista partaansa ja iski minulle silmää.
”Ei kannata uskoa kaikkea, mitä kirkon pihalla kuulee”, hän hymyili.
Myös Kassandra rohkaistui esittämään kysymyksen. Hän oli kuullut kolmesta tytöstä, joiden köyhällä isällä ei ollut varaa maksaa tyttärilleen myötäjäisiä, minkä vuoksi kukaan ei ollut huolinut heitä vaimoikseen ja heitä odotti pornen ammatti.
”Onko totta, että kiipesitte talon katolle ja pudotitte savupiipusta pussillisen kultarahoja myötäjäisiksi, jotta tytöt pääsisivät hyviin naimisiin?”Kassandra kysyi.
Kolmen neitsyen myötäjäiset (Gentile da Fabriano, n. 1425)Nikolaos hohotti niin että hänen valtava vatsansa hytkyi punaisen nutun alla.
”Ehkä kiipesin, ehkä en”, hän nauroi. ”Mutta tiedättekö mitä? Jättäkääpä kenkänne tulisijan eteen välitunnin ajaksi, niin näette, onko ihmeiden aika ohi.”
Gabalos halusi vielä kysyä, oliko Nikolaos Mauretaniassa käydessään tavannut aitankiertäjiä.
”Keitä he ovat?” Nikolaos kummasteli.
”Heillä on israeliitat, joilla he nuijivat pakanoita,” Gabalos sanoi.
Nikolaos kurtisti kulmiaan, vilkaisi kysyvästi Luciferia, joka kohotti poissaolevasti katseensa kattoon. Ihmeidentekijä sanoi, ettei ollut kuullutkaan moisista kristityistä.
Kun oppitunti päättyi, minä, Kassandra, Gabalos ja pari nuorempaa lasta jätimme jalkineemme tulisijan eteen. Kaduin tekoani pian, koska ulkona oli lunta ja varpaitani palelsi. Hypin jonkin aikaa jalalta toiselle, ennen kuin Ioulianos, joka oli ajettu ulos kengät jalassaan, antoi minun tasapainoilla jalkojensa päällä.
Kun palasimme luokkaan, kenkiimme oli ilmestynyt kuparikolikko. Katselin epäuskoisena Nikolaosta, joka jälleen oli alkanut hohottaa niin että hänen valkoinen partansa ja punainen nuttunsa hytkyivät.
Lucifer sanoi, että nyt tiedämme, miksi kaikki lapset rakastavat Nikolaosta.
Myöhemmin kuulin, miksi Lucifer itse rakasti Nikolaosta. Nikolaos, joka kiihkeästi kannatti homoousionin oppia, oli suivaantunut Nikaian kirkolliskokouksessa Areiokselle niin pahanpäiväisesti, että oli lyönyt tätä nyrkillä päähän, joidenkuiden mukaan jopa purrut tätä.
Nikolaos lyö Areiosta. (Keskiaikainen fresko).Kun vanha Nikolaos seuraavana vuonna kuoli, kaikki seurakunnat halusivat osansa ihmeitä tekevän piispan pyhäinjäännöksistä. Kappadokialaiset onnistuivat vaihtamaan neljänkymmenen marttyyrin niskanikamia Nikolaoksen sormiluihin, mutta pääpalkinto, Pyhän Nikolaoksen hymyilevä pää, jäi oikeutetusti hänen kotikaupunkiinsa Myraan.
Olen usein miettinyt, säilöttiinkö sekin suolakurkkuliemeen.
Sen tiedän, että vaikka galilealaiset kuinka halusivat tehdä juhlasta omansa, herrat ja orjat, niin pakanat kuin kristitytkin, haluavat talvisydännä yhä syödä rasvaista lihaa, juopua tuntemattomasta jumalasta ja laulaa alastomina kadulla.
Tuskin se on koskaan muuttuva.
Yläkuva: Nikolaos Thaumaturgos lyö Areiosta (c) Giovanni Gasparro
