Tarina Rooman viimeisen pakanallisen keisarin Julianus ”Apostatan” (331-363) elämästä ja ajasta, jolloin muotoaan etsivä kristinusko ja vanhat jumalat kävivät taistelua ihmisen ja maailman sielusta.
Saatavana hyvin varustetuista kirjakaupoista (Helsingissä https://www.rosebud.fi/ , https://www.aioni.fi/), nettijäteiltä tai suoraan kustantajalta www.salakirjat.net/product/365/daimon—myohaisantiikin-jumalhamara
ISBN 978-952-7204-42-9
Ovh. EUR 25, kovakantinen, 330 s, kansi: Fabio Timpanaro
”Antiikin mystinen kosmologia herää eloon kirkkaana ja elävänä, innostavalla nuotilla, rouheasti, täynnä tarkkoja yksityiskohtia ja humoristisia herkutteluja. Tämä on suuri työ. ” (A. W. Yrjänä)
“Romaanin ytimestä löytyy tietenkin daimon, sisäinen ääni, viisaus, joka itse kunkin on löydettävä ja jonka neuvojen avulla oma polku löytyy, jos on löytyäkseen. On tultava siksi, joka on, oivallettava oma tehtävänsä ja roolinsa elämässä. Näin usko ja epäily, viha ja rakkaus, kärsimys ja onni vähitellen paljastuvat väistämättömyyksiksi, jotka jokainen meistä käy elämässään monta kertaa läpi, ja juuri siitä muodostuu se kokonaisuus, jota ihmiseloksi kutsutaan. On opittava luovimaan vastatuuleen ja kun puhuri vastaavasti on suotuisa, siitä kannattaa imaista kaikki mahdollinen irti. On sanottava elämälle kyllä, on hyväksyttävä kohtalonsa ja tarvittaessa käytävä pää pystyssä tulta päin. (Jussi K. Niemelä)
https://kannestakanteensivuistasivuille.blogspot.com/2022/11/ike-vil-daimon-salakirjat-2022.html
“Waltarilainen historiallinen romaani, jossa on myös syvällisempi puoli” (Jesse Ryhänen / Imperiumi)
https://www.impe.fi/otherreviews/1/494
“Daimon oli monella tavalla yllättävä lukukokemus. Ike Vil on saanut soljuvaan tekstiin upotettua historiaa, mytologiaa, huumoria, filosofiaa, lukemattomia viittauksia eri suuntiin sekä uteliaisuutta ruokkivaa intoa” (Marko Suomi / Takakansi podcast)
”Ike Vilin sanainen säilä viuhuu jälleen hienostuneesti niillä kirjallisuuden käymättömillä korpimailla, joista kuolevaiset vain kuiskivat pelokkaasti yön laskeutuessa. HIC SVNT DRACONES!” (Ville Valo)
”Daimonissa toistuvat kirjoittajan monet hyveet, joista tähän asti olemme päässeet nauttimaan hänen lyhyemmissä teksteissään: erikoinen aihevalinta, jännittävä tarina, juoheva teksti ja varpaita kipristävän mutta alleviivaamattoman pirullinen huumorintaju.” (Miettinen)
Hengitän savua ja näen unta.
Olen palannut äitini kodin raunioille
Katselen kauppalaivoja, jotka toimettomina odottavat nousuvettä Panormoksen satamassa. Niiden kölit ovat vanhoja ja väsyneitä, lahonneita ja laivamatojen syömiä. Ne odottavat saavansa purjehtia länteen, onnellisten saarille. Ankkuriköydet, jotka kahlitsevat ne tähän kaupunkiin, ovat höltyneet ja irtoamaisillaan.
Olen muuttumassa uneksi ja varjoksi, joka vasten tahtoaan viipyilee Efesoksen laitamilla. En enää kuulu tänne. Olen jäänne maailmasta, jota ei enää ole.
Kreikan kielen sana historia tarkoittaa luotettavaa kertomusta, jonka viisas ihminen, histor, on tutkimustensa perusteella laatinut. Viisaus pakeni minua koko ikäni enkä aina luottanut itseenikään, mutta vielä vähemmän luotan ihmisiin ja heidän historiaansa. Voisin luottaa eläinten historiaan, mikäli eläimet kirjoittaisivat sen itse, mutta ihmisten keskuudessa voittajat kirjoittavat historian ja se on yhden sukupolven mittainen.
Seuraava sukupolvi on poikkeuksetta luova historiasta oman ja eriävän tulkintansa, sillä historioitsija on lapsi, jonka on kyettävä kieltämään vanhempansa, jotta hän itsenäistyisi; nuori, joka on löytänyt jalkojensa väliin kätketyn elimen ja luulee siksi keksineensä rakkauden. Kolmannesta sukupolvesta alkaen historioitsijat ovat poimiva edeltäjiensä tulkinnoista ne, jotka heitä eniten miellyttävät tai joista heille itselleen on eniten hyötyä, ja mitä kauemmas tapahtumat karkaavat ja mitä vieraampi on maailma, jossa historia tapahtui, sitä varmemmiksi käyvät historioitsijoiden tulkinnat siitä, mikä heidän esivanhempiensa toimia ohjasi.
Historiankirjoittajien puolueettomuus on harha, jolla he oikeuttavat puolueellisen näkemyksensä, sillä vain älyllisesti vajavainen tai sydämetön ihminen voi suhtautua historiallisiin tapahtumiin puolueettomasti. Historiasta voi oppia vain sen, ettei ihminen opi historiasta ja että jokainen sukupolvi on toistava isiensä virheet.
Siksi en jaksa kirjoittaa historiasta.
Kirjoitan unesta.
Homeros laulaa, että unen talossa on kaksi ovea varjojen ja jumalten kulkea, toinen norsunluuta, toinen sarvea.
Unikko suo unen, joka on talo vailla ovia.
Se on lapsuuden kesä, joka kestää silmänräpäyksen tai tuhat vuotta. Kuolleet tanssivat kuunvalossa sen ullakolla, sen saleissa kaikuvat vaienneet äänet, sen puutarhoissa kohoavat muinaiset porfyyripylväät, jotka kauan sitten kaadettiin ja ryöstettiin uusiin temppeleihin. Sitä ympäröivät silmänkantamattomiin aaltoilevat, punaiset pellot, jotka ovat vuoroin unikoita, vuoroin veren tahrimaa autiomaan hiekkaa, jota tuuli kuljettaa.
Persian punaiset niityt.
Sinne kadotin Flavios Klaudios Ioulianoksen, myös Luopioksi ja Antikristukseksi kutsutun, jonka historioitsijat ovat tuomitseva ankarammin kuin hän ansaitsee.
Mutta katkeruus ei asu unen talossa. Eilinen, huominen ja tämä päivä sekoittuivat täällä suurenmoiseksi mosaiikiksi, jonka ajattomia yksityiskohtia ei ole kahlittu seitsemän arkontin ikeeseen, ajan valheelliseen kudokseen, johon ihminen tyhmyyttään takertuu. Unessa ihailen kiihkottomasti näytelmää, joka toistuu ajasta aikaan ja on sitä kauniimpi, mitä suurempaa pettymystä kerran tunsin, kun maailma murskasi lapselliset haaveeni. Unen talossa elämäni mitättömät ilot ja surut piirtyvät yleviksi ja merkityksellisiksi kertomuksiksi, jotka kuolema on pian täydentävä.
Uni on kuoleman kuva, mutta unen talossa elän elämäni uudelleen, muistan kaiken ja kohtaan varjoiksi muuttuneet ystäväni.
Uni on todempi ja merkityksellisempi kuin maailma, jota en enää tunne.
”Minä annan tunnustähtiä ylhäällä taivaassa ja merkkejä alhaalla maan päällä; veren ja tulen ja savun ja suitsun”, galilealaisten jumala kuiskaa.
Näen unta.
Efesoksessa, Suuren äidin kaupungissa
Keisari Theodosios nuoremman viidentenä hallitusvuonna
Ifikles Mithridates